10. Ruumiistapoistumis-, kuolemanraja- ja "tunneli"-ilmiöitä, OBE yms.

Kuolemanrajakokemuksia eli NDE (Near the Death Experience), OBE (Out of Body Experience) -ilmiöitä eli kehon ulkopuolinen kokemus ilmiöitä: 

Artikkelit:

1.Aivan aluksi Anne Lindell tiedottaa: 
2. Erään suomalaisen miehen tosikertomus ruumista irtaantumisesta (OBE-kokemus) ja "taivaskokemuksesta" 
3. Anne Lindellin oma, ihmeellinen ylöstempausuni v. 1989
4. Isäni koki ruumiistapoistumisen loukkauduttuaan hengen vaarallisesti klapintekohommissa 

5. ...

6. ..

7. ...

..

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

 

1.Aivan aluksi Anne Lindell tiedottaa:

Rakkaat lukijani, sisareni ja veljeni Kristuksen perheessä, jos teillä on omakohtaisia ja mielestänne yliluonnollisia kokemuksia, niin voitte aivan vapaasti lähettää kertomuksen kokemastanne minulle. Esim. että olette kokeneet, että teillä on ollut kuolemanrajakokemus tai ruumiista poistumiskokemus (ruumiin ulkopuolinen kokemus) ... tai jotain vastaavaa. Jakakaa vapaasti ja estoitta kertomuksen kanssamme, sillä ei ole hyvä ihmisen pitää sisällään outoa ja yliluonnolliselta vaikuttavaa ja joskus jopa pelottavaakin kokemusta. On helpottavaa tietää, että joku muukin on kenties kokenut samaa. Jaa myös yhteystietosi kanssamme, sillä monet haluavat puhua esim. puhelimessa jonkun kanssa, joka on kokenut jotain samanakaltaista. Tämä on sitä Jeesuksen omien vertaistukea parhaimmillaan. Eli, ei ihmetellä ja fundeerata yksin vaan yhdessä.
  
Jos kertomukseesi liittyy kuvia esim. sinusta itsestäsi, niin voit lähettää ne minulle postissa. Joskus, jos on aikaa, niin teen tietokonemanipulaatiolla kuvan/kuvia kertomukseesi tai etsin jonkin valmiin kuvan netistä, koska kuva selkeentää huomattavasti sanomaa. Skannaan postitse lähettämäsi kuvat ja lähetän ne sinulle heti takaisin, siis jollei sinulla itselläsi ole skanneria, joten sekään ei ole mikään ongelma. 

Kertomuksesi voit lähettää minulle osoitteeseen: anne_margareta(at)hotmail.com

Tai postissa: Anne Lindell, Norrsidan 388, 68920 Forsby

Soittaakin voit puh. 050 5925131 
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

2. Erään suomalaisen miehen kertomus ruumista irtaantumisesta (OBE-kokemus) ja "tunneli" ja "valo" -kokemuksesta" 
 
Alkusanat: Anne Lindell:    

Tämän kirjoituksen kirjoittaja haluaa pysyä tuntemattomana – ainakin vielä toistaiseksi. Kirjoittaja on raavas ja  tuiki tavallinen, suomalainen mies, (50-kymmenen paremalla puolella), jota ei mitään hömppähömpät ja huuhaat kiinnosta, mutta hänen kokemuksensa panee kyllä jokaisen meistä ajattelemaan, että onkohan sittenkin elämässä (ja kuolemassa) jotain sellaista, mitä tavallisilta uskovaisilta ja kirkon kirjanoppineilta (piispoilta ja tuomiokapitulilta ja Raamatun tutkijoilta) menee noin niinkuin ohi suun – tai pikemminkin yli hilseen; eli: ”Mitä ei ymmärretä, niin sitä ei ole olemassakaan.”

Sain tämän kertomuksen sähköpostina maaliskuussa 2013: 

Ja nyt tämä mies kertoo itse:

Oli vuosi 1993 ja olin työkomennuksella Lappeerannassa. Sen muistan, että tuo aika oli jotenkin henkisesti rankkaa ja myös herkkää aikaa. Kun sitten eräänä iltana kävin nukkumaan, koin erittäin mielenkiintosen kokemuksen.  Tähän kokemukseen etsin vastausta myöhemmin pitkänkin aikaa ja myös sain sen.

Ihmeellinen ”taivaskokemukseni" alkoi seuraavanlaisesti. Menin nukkumaan normaalisti ja  unikin tuli suhteellisen normaalisti, eli tuossa ilta kymmenen tietämissä. Heräsin kuitenkin aamuyöstä noin klo 4.10. Herääminen ei ollut kuitenkaan ollenkaan normaali. Se oli kuin tietoisuuden plautuminen unesta siten, että tajusin sen, että en enää ole unessa, mutta en myöskään hereillä. Kehoni kaikki jäsenet kyllä tiedostin, mutta en voinut liikuttaa mitään osaa niistä. Kaikki jäseneni olivat myös vailla minkäänlaista tuntoa. Aivan hyvin olisi joku voinut työntää vaikka millaisen terävän esineen mistä tahansa kehoni osasta läpi, enkä kuitenkaan olisi tuntenut yhtään mitään. Myös minkäänlaista ääntä en pystynyt tuottamaan. Kokemus oli jotenkin pelottava, mutta sille ei voinut mitään.

Sitten aloin liikkua kehostani irti. Liike alkoi ylös päin äärimmäisen tasaisesti. Ensin oli tunne, että olen vain muutaman millin irti kehostai. Sitten liike kasvoi ja alkoi suuntautua myös sivusuuntaan. Liikenopeus voimistui ja olin viimein huoneeni katon tasalla. Näin itseni jonkilaisena hahmona alhaalla vuoteellani. Kaikki aistini olivat tallella ja käytössäni. Ajattelinkin heti, että mitäs ihmettä tämä on ja minne minä olen menossa? Sitten liikenopeus kasvoi ylös päin mentäessä, ja tämä kaikki tapahtui taas tasaisella, hyvin nopeasti kiihtyvällä nopeudella. Nopeus  oli äärettömän suuri, ja sitä voitaisiin kuvata usempi kertaisena hävittäjän nopeutena. Tuossa tilassa tämä henkiruumis tai keho, jos näin voi nyt sanoa, oli täysin painovoimattomassa tilassa. Tämä painovoimattomuus oli sellaista, että sitä on hieman vaikea kuvailla. Yritän kuitenkin. Täällä maan päällä meihin ihmisiin kohdistuu myös sisäelimiin painovoiman vaikutus. Tuossa kokemuksessani ei mitään sellaista voimaa ollut. Koko "henki" olemukseni, oli äärimmäisen kevyessä ja tasaisessa joka puolelta ikään kuin tuetussa olotilassa. Ihmettelin tosiaan määränpäätä minne olin menossa.

Sitten aloin kuulla laulua. Sitä ei voinut mitenkään erotella, että oliko se mies- vai naislaulajien ääntä. Laulu oli äärimmäisen kaunista. Ihmettelin suuresti, että mistä tuo laulu tulee? Sitä voisi kuvailla näin. Jos tuo laulu tuotaisiin tänne maan päälle, jokainen joka sen kuulisi, jäisi sitä kuuntelemaan. Hän jäisi sen vangiksi niin, että lopettaisi kaikki mitä olikaan ennen kuulemistaan ollut tekemässä. Jopa niin ettei söisi eikä nukkuisikaan. Sitten tuo kaunis laula pikku hiljaa loittoni ja viimein häipyi kuulemattomiin. Tulin hyvin
surulliseksi ja ajattelin, että mistä ihmeestä voisin sen taas löytää.

Sitten matka jatkui taas, ja ihmettelin minne nyt ollaan menossa? Kaikki oli mustaa ja synkkää, mutta turvallista enkä voinut matkan tekoa mitenkään estää. Sitten alkoi ylhäällä oikealla välkäkehdellä valon kajoa. Olin matkalla tuota valoa kohti. Pian matkanopeus hidastui, ja tulin tuon valon luo, joka suureni ja kirkastui koko ajan. Pian olin sen luona, ja matkaa oli sen luo noin 10 metriä. Valo oli pyöreä ja korkeudeltaan noin 4 metriä. Tunne, joka minusta pääsi, oli sanoin kuvaamaton, äärimmäisen syvä huokaus, ja suunnaton ilo siitä, että olin ”SEN” löytänyt. Minulla oli myös suuri helpotuksen tunne siitä, että olin tullut sinne mistä olin myös lähtenyt. Että olin nyt ”Kotona”. En vähään aikaan osannut muuta kuin olla siinä onnessa. Sitten kuitenkin katsoin sitä valoa ja havaitsin, että ”Se”  ei ollut vain pelkkä valo. ”SE” oli jokin. Ikään kuin persoona. Tuttu ja turavallinen. Kun sitä ajattelin ja sen ymmärsin, niin halusin kysyä: Mikä olet? Minulla oli selkeä käsitys siitä, että ”Se”  kyllä ymmärsi, mitä mielessäni ajattelin, mutta mitään vastausta ei minulle tullut. Viimein ”Se” alkoi liikkua ja loittoni pois takaisin minusta yläoikealle. Samalla ”Se” myös himmeni, ja samassa suhteessa minun olotilani palasi lähelle normaalia, pois tuosta onnentilasta. Tulin taas äärimmäisen surulliseksi, etten saanut jäädä.

Sitten matka jatkui, synkkydessä ja pimeydessä. Viimein huomasin, että olen oman fyysisen kehoni yläpuolella noin 30 cm korkeudella. Edelleenkään en voinut mitään kehollani tehdä. Tajusin hyvin, että tässä tullaan tuttua kehoa kohti ja takaisin. Minut valtasi suuri suru ja yrittämällä yritin päästä takaisin ylös. Minun pitää löytää ”Se Valo” jonka luokse kuulun. Mikään ei kuitenkaan auttanut vaan näkymätön voima painoi minut vastustamattomasti fyysiseen kehooni. "Laskeuduin" aivan hitaasti ja tasaisella liikkeellä. En voinut liikuttaa yhtään ainutta osaa kehossani ennen kuin olin millintarkkudella "paikoillani". Tunto palasi, ääneni toimi ja kehossani oli tunto tallella.

Olin äärimmäisen ymmälläni. Koko kokemus kesti järjellisesti ajatellen noin 15 min. Kuitenkin kun katsoin kelloa, oli aikaa kulunut reilu tunti. Olin tunnin elämästäni jossain
jota en osaa vielä tänäänkään selittää.

Myöhemmin aloin etsiä tosissani vastausta kokemaani. Jututin papit, piispat ja hengenmiehet, eikä kukaan antanut sellaista selitystä, että olisin ollut tyytyväinen. Sitten ajattelin, että jos ei hengenihmiset osaa antaa selitystä niin sitten ihmismielen asiantuntijat. Pakko tutkia, että olenko kenties sitten hullu. Kävin psykiatrilla. Ei vastausta. Pelkkää kuuntelua ja rahat pois. Menin neurologille. Hän sitten antoi tutkimusmääräyksen neurolgiselle polille aivosähköfilmin ottamiseen. Menin tutkimuksiin. Tutkimushuoneessa oli minusta ehkä hieman nuorempi hoitaja, joka asensi pampulat ja kumitutit päähäni. Sitten näin neurologin lähetteen siinä pöydällä ja siinä oli
ylimalkaisesti kerrottu kokemuksestani. Ajattelin, että voi hyvänen aika tässä sitä ollaan tuon rouvaraukan kanssa samassa suljetussa huoneessa, ja tuo paperi on varmaan kertonut omaa karua kieltään hänelle. Nyt se varmaan pelkää minua kuollakseen. Sen takia ajattelin rauhoitella häntä ja kerroin tarinani kokonaisuudessaan hänelle. Ja sen, ettei minua tarvitse pelätä. Ihmettelin, kun hän ei liiemmin kummastellut. Ajattelin, että varmaankin siksi, että joka päivähän se työkseen meitä hulluja tutkii. On niin kuin ammattimainen ote sillä. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Nyt tuli se etsimäni vastaus.

Hän kertoi, että ei sinun tarvitse ihmetellä ja enää kysellä. Hän oli ollut tässä samassa sairaalassa leikkauspöydällä 14 vuotiaana tyttönä ja kokenut samanlaisen "matkan". Siinä hän oli ollut synkän rotkon pohjalla, jota pitkin oli tullut joku iljettävä liskomainen otus. Sen aikomuksena oli ollut niellä hänet. Rotkon seinämältä oli alas tullut kirkas valo, josta oli lähtenyt liskolle tarkoitettu ääni joka sanoi: -"Sinulla ei ole mitään valtaa minun ylitseni"  Lisko oli raivoissaan riehunut, mutta sen oli käännyttävä takaisin. Hän oli palannut kehoonsa samoin kuin minäkin. Tämä naisihminen kertoi saaneensa rauhan ja uskon sydämeensä.

Nyt minä myös olin saanut vastauksen etsimääni kysymykseen, mutta en sieltä mistä se olisi pitänyt järjellisesti katsoen löytyä (papeilta, lääkäreiltä). Totta on Raamatun joka sana. " - Etsikää niin te löydätte".  Minäkin löysin vastauksen ja uskon.

....................................................................................................................

Välihuomautus: Anne Lindell:

Tämä kertomus antoi minullekin rohkeutta kertoa omasta ”matka”-kokemuksestani henkikehossa (ks. kertomus alla). Siis tämä seuraava kertomukseni ei ollut ns. "kuolemanrajakokemus". Olen kokenut luullakseni sellaisen myös: tosi lyhyt, ja ilmeisesti olin sillä hetkellä vain shokissa (auto-onettomuus). Tästä kerron myöhemmin. 

Myöhemmin, kun olin tutkinut näitä  ”OBE”- kokemuksia (Out of Body Experience), olin pannut omakohtaisesti merkille, että ko. kokemus ainakin minun ollessa kyseessä tapahtui poikkeuksetta juuri nukahtamishetkellä tai juuri ennen heräämistä. Kutsunkin leikillisesti tällaista hetkeä ”henkireiäksi” erotukseksi tieteiskirjallisuudessa kuvatuista avaruuden ”madonreistä”.  Tyypillistä tämän kertomuksen kertojalle (kuten minullekin) oli juuri ennen kehosta poistumista tunne ”halvaantumisesta”, voimattomuudesta. Lääketieteessä tämä ilmiö tunnetaan nimityksellä ”unihalvaus”. 

Kuolemanrahakokemukset eli "NDE"-kokemukset (Near the Death Experience) taasen useimmiten koetaan, niinkuin nimikin sanoo, silloin kun ruumis on jostian syystä ollut kuolleensa (tai vähintäänkin shokkitilassa), esimekrkiksi onnettomuudessa, leikkauspöydällä tms. erittäin vakavassa tilanteessa.

Mutta sitä eivät parhaatkaan lääketieteen ja psykiatrian asintuntijat kykene selittämään, eli, mistä se johtuu ja miksi sellaista koetaan. Ja monet ihmiset kuten minäkin lapsena ja nuorena pelkäsin, että varmasti nyt kuolen, ja että siksi ikäänkuin halvaannun. Myöhemmin elämässä opin ”päästämään irti” ja voittamaan pelontunteen, ja opin sanomaan itselleni, että: ”Ei ku menoks´, sanoi Annie Lennox”.  - Siis rohkeasti lentoon vain!

Kertokaa tekin rakkaat lukijani vapaasti omista kokemuksistanne kirjoittamalla minulle sähköpostiini [anne_margareta(at)hotmail.com ] tai kommentoimalla tämän  kirjoituksen  tai oman kirjoitukseni loppuun  (julkaisen kommenttinne sitä mukaa, kun kerkiän editoida niitä), ja kertokaa rohkeasti omista OBE- ja taivas-kokemuksista ja esim. kuolemanrajakokemuksista, sillä monet elävät yksin ja peloissaan tällaisten kokemustensa kanssa, eivätkä tiedä mitä niistä ajatella. Vertaistuki on tässäkin paikallaan, ja on hyvä tietää, että ei ainakaan ole yksin näitten perin outojen kokemusten kanssa.

............................................................................................................ 
3. Anne Lindellin ihmeellinen ylöstempausuni v. 1989

Tämä ”ylösnosto” - tai  ”ylöstempaus”-uni oli  aivan ihmeellinen, ja näin tämän unen  lokakuun loppupuolella v. 1989.

Uneni oli seuraavanlainen:

Minut herätti ”joku” tönien minua ylös vuoteesta. Unenpöpperössä nousin ylös ja seurasin kuuliaisesti minulle outoa mieshenkilöä alakertaan. Oloni oli ihmeellisen keveä ... tuntui kuin leijuisin alas rappusia. Henkilö vaikutti luotettavalta, enkä pelännyt häntä lainkaan. Menimme peräkanaa rapuissa alakertaan. Hän edellä ja minä perässä. Vasta alakerrassa olin ihan kunnolla hereillä. - Tai hereillä ja hereillä. Minusta vain tuntui, että olin hereillä.  - Oli vielä pimeä ja varhainen aamu, ja tajusin, että lapseni nukkuivat vielä, mutta mieheni oli jo lähtenyt töihin. Alakerran halliin ja samoin keittiöön oli mieheni ilmeisesti hajamielisyydessään jättänyt valot palamaan, mikä oli sangen epätavallista häneltä. Olin yhä pyjamaan pukeutunut ja halusin ottaa naulakosta jotain lämmintä päälle, mutta tämä henkilö sanoi, että en tarvitse takkia, koska en tule palelemaan.

Menimme ulos, ja pihamaalla totesin, että ilma oli talvisen kylmä (oli lokakuu, melkein marraskuu), ja oli ehkä pari astetta pakkastakin, mutta en todellakaan palellut lainkaan, mutta silti aistin  kylmyyden. Erikoista oli, että kun menimme ulos, emme avanneet ulko-ovea ... me vain liuimme oven läpi. Minulla oli hyvä, lämmin, miellyttävä ja kevyt olo. Näin muutaman kirkkaan ja kauniin  tähden horisontissa ja pyörähtelin ympärilleni aamuöistä maisemaa ihaillen, kun seuralaiseni sanoi, että hän vie minut nyt yläilmoihin -  olenko valmis? Sanoin hieman epäröiden, että kyllä, vaikka minua hieman pelotti ajatus noususta pilviin, mutta hän sanoi, että jos haluan, niin hän voi olla aivan vierelläni ja jopa pitää minusta kiinni. (Tässä välihuomautus: vielä tuona hetkenä oletin, että mies tarkoitti lentoa pilvitasolla, sillä olenhan ennenkin unessa lentää viipottanut puitten ja kattojen yläpuolella, ja siksi kuvittelin, että nytkin me nousisimme vain hieman ”tavallista” korkeamalle). Mies sanoi, että hänet on lähetetty näyttämään minulle, miten joillekin ihmisille tulee pian käymään, ja että minun ei tarvitse lainkaan pelätä. Nyt vain harjoitellaan. Kysyin häneltä, että siksikö minun kehoni tuntuu nyt erilaiselta, kevyeltä ja jotenkin henkiseltä, koska en voisi muutoin nousta yläilmoihin. Seuralaiseni, oppaani vastasi että, juuri niin. Ei vain minun, vaan monien muidenkin ihmisten kehot alkavat muuntua herkemmiksi ja henkisimmiksi vain vähän ennen ylösnousua, koska maallinen keho ei sellaisenaan nousisi ylös milliäkään.

Sitten hän otti minua vyötäisiltä kiinni ja toisella kädellä kädestäni, ja samalla tunsin oloni täysin turvalliseksi, ja aloimme rinnatusten hitaasti nousta aivan pystysuoraan ylöspäin. Wow ... voi, että tuntui huikeata. Jess! Mahtavaa!  Jihhuuu!  ... Olin haltioissani siitä, että saan kokea jotain näin huikeata. En  pelännyt lainkaan, ja hymyillen katsoimme toisiamme, ja näin kirkkaan tähtitaivaan yhä selkeäämmin ohitettuamme ensin aivan pieniä, utuisia pilvikerroksia. Uskalsin nyt irroittaa toisen käteni hänen kädestään ja lensimme nyt aivan vieretysten.

Ylösnosto, ylöstempaus, rapture, upplyfning

Olin haltioissani ja katsoin alaspäin ... hmmm ... taaksepäin. Oli kuin horisontti olisi kiepsahtanut. Oli mahdotonta tietää mikä oli ylhäällä tai mikä oli alhaalla ...  tai päinvastoin. Näin maapallon loittonevan takanani ja tunsin ”lentäväni” nyt  vaakasuorassa, vaikka maasta lähdettäessä ja pilvien yläpuolellakin vielä tunsin lentäväni pystysuoraan ylöspäin. Tunsin, että tämä voima, joka lennätti  minua läpi avaruuden, ei lähtenyt minusta itsestäni, eikä oppaastani, vaan ”jokin” (?) veti minua ja opastani puoleensa ... jokin ihana ja suuremmoinen. Oppaani sanoi, että nyt vauhtimme pitää kiihtyä, mutta että en tuntisi sitä, joten minulla ei ole mitään pelättävää. Samassa näin edessä tähtien joukossa punaista ja mustaa pilveä, ja tämä pilvimuodostelma  lähestyi meitä uhakaavan näköisenä ... Tunsin sisimmässäni alueen hyvin pahaenteisenä, ja minua alkoi pelottaa. Oppaani sanoi, että minun ei tarvitse pelätä ... menemme vain noitten läpi. Katsoin maapalloa ja se näkyi nyt vain pienen pienenä kirkkaana pallona - enkä enää erottanut siinä mantereita tai pilviä. Halusin yht´äkkiä päästä takaisin. Tuo alue, jonka läpi meidän ilmeisesti pitäsi kulkea (lentää) tuntui minusta pelottavalta ... uhkaavalta. Oppaani hymyili ymmärtäväisen näköisenä ja sanoi, että hän olisi niin mielellään halunut näyttää minulle valon ja ihanuuden ja erään rakkaan henkilön, mutta ehkä näin on parempi - tällä kertaa tämä saa riittää, mutta, että minun tulee muistaa, että seuraavalla kerrallakaan en ole yksi ... eikä kukaan muukaan ole yksin silloin, kun  meitä tullaan noutamaan ... ja että itse Vapahtaja tulee meitä vastaan.

Olomuotoni alkoi kuin liueta ja ikäänkuin kuin laskeutua ja vetäytyä takaisinpäin, ja näin oppaani loittonevan minusta. Halusin kysyä, milloin, ...milloin tämä tapahtuu, mutta en saanut ääntä suustani. Aivan kuin oppaani olisi kuullut ajatukseni, sillä kuulin  kaukaa hänen äänensä: ... ”Vain Isä tietää”.

Ja samassa tunsin kuinka syöksyin (nyt yksin) hirvittävällä vauhdilla kuin voimakkaalla ”pölynimurin imulla imaisten” näkymätöntä putkea pitkin takaisin maata kohden ja takaisin kotipaikkakunnalleni, kotipihalleni, talolleni ja katon läpi takaisin sänkyyni. Pomps!

Sätkähdin ja pomppasin sängyssä selälläni maatessani kuin sähköiskun saanena. Nousin kärppänä istumaan sängyn laidalle. Olin aivan ihmeissäni ja ajattelin, että mitä ihmettä tuo äskeinen oikein oli? Huikea lento läpi avaruuden tuntui niin todelliselta. En ymmärtänyt enää yhtään mitään mistäkään. Olin aivan ymmälläni - ihan äimänkäkenä. Olinhan ennenkin nähnyt unia, joissa olin lentänyt, ja sellaisiakin unia, joissa olin ollut kehoni ulkopuolella, mutta tämä uni oli todellakin ihan toista. Lentokokemus avaruuden läpi mielettömällä vauhdilla tuntui todella toden tuntuiselta.

Tultuani alakertaan laittamaan aamupalaa lapsilleni, panin merkille, että hallissa ja keittiössä todellakin paloi poikkeuksellisesti valot, ja että mieheni oli jo lähtenyt töihin. Katsoin myös ulkolämpömittaria ja pakkasta oli -3 astetta ja ulkona oli vielä aivan pimeää.

Jälkikirjoitus:

Tuosta unikokemuksestani olen pannut merkille erään seikan:  tunsin ”unessa” olevani hereillä tai jotenkin kummallisesti hereillä tai vähintäänkin puolitajuissani heti sen jälkeen, kun tuo tuntematon mieshenkilö oli tönien herättänyt minut. Mutta miksi sitten heräsin uudestaan omassa sängyssäni? Omituista? Onko olemassa jonkinlainen unen ja valveillaolon välitila, jossa olemme ikäänkuin hereillä, tietoisia, mutta kehomme on erilainen kuin valvetilassa, niin että voimme jopa kulkea seinien läpi? ...  Onko olemassa ”unikeho”, jonkinlainen ”henkinen keho”? Ilmeisesti.

Tuo ”pomppu” takaisin kehoon, oli tuttu eräästä tällaisesta vielä lapsuusiän kokemuksestani. Olin silloin korkeintaan 9 vuotias. Harmikseni jouduin nukkumaan vanhemman siskoni kanssa samassa huoneessa. Siskoni nukkui leveässä sängyssä seinän puolella ja minä laidalla. Siskoni pukkasi nytkin minua tapansa mukaan hereille ja sanoi, että: Anne, nouse ylös ja laita valot päälle. Nousen puoliunessa totteliaasti ylös kuten aina ennenkin, mutta tällä kertaa oloni tuntui tosi kevyeltä ... ikäänkuin liitelin huoneen poikki. Käännyn, ja kauhukseni näen itseni vielä makaamassa sängyssä ja siskoni pukkimassa minua hereille. Samassa tunsin  kuin imun vetävän  minut takaisin kehooni ja ikäänkuin sähköshokin saaneena herään pompahtaen sängyssä.

Minulla oli ollut varhaisnuoruudessani useitakin ruumistapoistumiskokemuksia, jotka tapahtuivat aivan spontaanisti ja tahtomattani useimmiten juuri ennen nukahtamistai tai juuri ennen heräämistä. Vasta aikuisena tiesin tuollaisten kokemusten olevan melko yleisiä, ja että niitä kutsutaan ”OBE”-ilmiöiksi (ot of body experiense).

Lapsena ja varhaisnuoruudessani pelkäsin näitä OBE-ilmiöitä ja luulin, että kuolen, enkä pääse enää kehooni takaisin. Rukoilin Jumalaa vapauttaman minut näistä kamalista kokemuksista, ja niin sitten siinä kävikin. Rukoukseni kuultiin. Vasta aikuisena (n. 40-vuotiaana) aloin taasen kokea OBE-ilmiöitä, mutta silloin ne eivät pelottaneet lainkaan. Vähän vain tuntuu ensin ihottavalta, kun ilmeisesti jokinlainen henkinen keho alkaa irrottautua (liukua) pois fyysisestä kehosta. Pikkaisen kuvottava tunne, sellainen kuin ilmakuoppa lentokoneessa tai alaslasku vuoristoradalla tms. Aikaisemmin aina hätäännyin silloin oitis, ja rukoilin Jumalaa mielessäni estämään tämä ”liukumisen”, koska silloin, kun joudun tahtomattani tällaiseen tilaan, olen kuin halvaantunut, kuin kuollut, en pysty liikkumaan tai edes liikuttamaan käsiä ... sormia ... en mitään, enkä tietenkään kykene puhumaan tai edes liikuttamaan huuliani enkä avamaan silmiäni, mutta nykyään ajattelen vain että: Antaa mennä!  Jätän suosiolla maallisen kehoni ”Herran haltuun” ja lähden henkisellä kehollani liitelemään.

Vasta TV 7 aloitettua toimintansa 2000-luvun alussa kuulin ensikertaa puhuttavan Jeesuksen morsiaimen, seurakunnan tai Jeesukselle uskollisten ”ylöstempauksesta”, ”ylösnostosta”. Jopa teologiaa opiskellessani oletin (tai minulle opetettin) tuon ”noston” tarkoittavan maailman lopussa tapahtuvaa viimeiselle tuomiolle kuolleitten herätystä, ja heidän ja vielä elävien ”nostoa” viimeiselle tuomiolle tuomittavaksi. VT:ssa Joelin kirja, 3 luku ja eritoten 8:s jae. Sekä 33/38 ja 1992 Raamatun kännöksissä on puutteita, ja Jewish Old Testament (juutalaisessa VT:ssa) on tämä kohta käännetty oikein, eli: ... ” Kuka ikinä kutsuu Herran nimeä pelastuu ja vapautetut ovat Siionin vuorella ja Jerusalemissa jäännösten kanssa, jotka Herra on kutsunut . ” Lue myös Paavalin toinen kirje Tessalonikslisille 2 luku ja 1 jae, ja myös Johanneksen Ilmestys 3 luku ja 10 jae. Tässä viimeisessä on vain pieni, mutta merkittävä käännösvirhe, koska pelastaa -sanaa ei löydy alkutekstistä, vaan alkutekstin sana tarkoittaa lähinnä ”siirtoa turvaan”.

Tästä unesta on nyt kulunut yli 24 vuotta, ja nyt tiedän melkosella varmuudella, että unessa minulle näytettin esimerkillä, miten tuo lopunaikojen ”ylöstempaus”, ”ylösnosto” ( engl. ”rapture”) joittenkin kohdalla oikein tulee tapahtumaan, ja miltä se tuntuu.( Lue enemmän tästä ylöstempaiksesta, ylösotosta, -nostosta klikkaammala punaväristä otsikkoa oikeassa "Blogiarkisto"-palkissa nr. 4. Jeesuksen toinen tuleminen ja uskovien ylösnosto: missä, miten? ).

Siis, minun (ihmiselle vajavaisen) käsitykseni mukaan, joutuisimme kärsimään vainoa ja ahdistusta ”viimeisinä aikoina”, mutta pahimman tieltä, eli n. 3,5 vuotta ennen Jeesusken toista tulemista, meidät ”siirrettäisiin” tai ”nostettaisin” turvaan, ja sitten tulisimme kaikkien Pyhien ja Jeesuksen kanssa takaisin .. ehkä juuri Jerusalemiin, ja siitä alkaisi sitten Tuhatvuotinen Valtakunta – Millenium. 

Jälkeenpäin olen ajatellut, että tuon  ylöstempausuneni ”rakas  henkilö”, jonka oppaani halusi minun tapaavan, oli varmaankin Vapahtaja. Arvaatteko jos minua harmittaa, kun ”jänistin” Jeesuksen tapaamisesta? ... No, harmittaa.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

4. Isäni koki ruumiistapoistumisen loukkauduttuaan hengen vaarallisesti klapintekohommissa

Taina Herukka kertoo 23.10.2012

Isäni kuolemasta on jo kulunut 7 vuotta, mutta isäni kokema mystillinen ja yliluonnollinen ruumiistapoistumis-kokemus on jäänyt  lähtemättömästi mieleeni. Muistan tarinan isäni kertomana, kuin se olisi tapahtunut vasta eilen.

Isäni menetti kätensä eräänlaisessa halonkatkaisukoneessa (klapikoneessa), joka sai virtaa traktorista. Isä oli ruvennut yksinään  pilkkomaan juurakoita ensin haloiksi ja siitä sitten sitten polttopuiksi eli klapeiksi. Isän villapaidan hiha tarttui halonsärkykoneen  pölkyn halkaisuruuviin vetäen pölkyn mukana isän käden koneeseen.  Jotenkin isäni sai irrotettua itsensä irti koneesta, ja jäi lumiseen maahan makaamaan puolialastomana, josta sitten äitini hänet löysi vertavuotavana, tajuttomana ja täysin elottomana.

Äitini tukoili Jumalaa auttamaan, ja siitä hänen onnistui jotensakin saada isä jaloilleen ja onnistui viemään hänet sisälle. Asuimme korvessa 32 km. etäisyydellä lähimmästä asutuskeskuksesta ja avun saamisessa paikalle (ambulanssi) oli todella vaikeuksia.

Isäni selvisi hengissä, mutta oikea käsi amputoitiin olkapäätä myöten. Vasta vuosia myöhemmin isäni kertoi minulle, mitä koki ollessaan tajuttomana. Heti onnettomuuden sattuessa hän ikäänkuin irtosi kehostaan ... erkani ruumiistaan, ja nousi ylös ja katseli kahden koivun rungon välistä itseään makaamassa verisenä lumessa Myöhemmin, kun menimme onnettomuuspaikalle, niin siinä todellakin kasvoi koivu, jossa oli kaksi runkoa. Isäni näki kuinka äitimme tuli paikalle ja hätääntyneenä yritti saada häntä ylös ja mukaansa, siis, sitä hänen hervotonta ja veristä ruumistaan, jossa hän ei itse enää ollut tietoisena ja ajattelevana mukana, vaan hänen tietoisuutensa oli ylempänä ilmassa ja katseli puunrunkojen välistä tapahtumaa. Isäni kertoi, että hänellä oli ollut hyvä ja kevyt olo, mutta kun äiti rukoili, niin joku käski hänen palata takaisin runneltuun kehoonsa. ... Tässä kertomisen vaiheessa isäni alkoi itkeä. Hän olisi niin mielellään halunnut kuolla. Kun vielä kysyin isältäni, että uskooko isä, että Jumala on olemassa, niin isäni sanoi, että: ” Kuule tyttäreni, Jumala on olemassa, mutta myös saatana. Isäni ei kertonut muille kuin minulle, ei edes äidilleni, tästä kokemastaan. Isäni eli vielä vuosia tämän kauhean onnettomuuden jälkeen.

Kirj. Taina Herukka

Voit soittaa minulle: puh. 0400 666956

tai lähettää sähköpostia: pekka.m.herukka(at)gmail.com

 .......................................................................................................

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

5.

................................

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

6.

................................

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

7.

................................

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,